Elina Rouhiainen - Kesytön

Kesytön on Elina Rouhiaisen upea esikoisromaani, joka tuli luettua kannesta kanteen muutamassa tunnissa. Ehdottomasti paras lukemani kirja pitkään aikaan. Tavallaan toivon, etten olisi lukenut tätä vielä, vaan vasta kun jatko-osa/-osia on tullut, koska nyt tuntuu mahdottomalta odottaa. Teksti oli jotenkin todella koukuttavaa, en tiedä miten se erosi aiemmin lukemistani kirjoista, mutten vaan millään meinannut saada kirjaa laskettua käsistäni.

Suomi fantasiakirjan tapahtumapaikkana oli myös jotain uutta. Tai jos ei nyt ihan uutta, niin harvinaista, ainakin minulle. Syrjäinen pikkukylä pohjoisessa, ihmissudet, taide ja suuren elämänmuutoksen kokenut nuori nainen. Aivan vastustamaton yhdistelmä. Viisi tassua minulta.

Ahmin tämän kirjan sanasta sanaan, niin nopeasti kuin pystyin hyppimättä yli. Jotenkin samaistuin Raisaan, monella eri tavalla. Nuoren naisen luonne ihastutti ja muistutti minua hieman itsestäni. Mikael oli ihana, mutta jotenkin vaikeaselkoinen hahmo. Mielestäni Niko oli kirjassa enemmän esillä kuin Mikael ja lopussa poika jäi hassusti kokonaan sivuun. Mutta se vaan lisää seuraavan osan odotukseen hieman jännitystä.

Arvosana: 10

Katsoimme toisiamme. Suden katseesta paistoi ymmärrys: se tiesi. Se tiesi, eikä siltikään lähtenyt pois. (s. 31)

Takakannesta

Raisa Oja on 17-vuotias Kallion kasvatti ja kunnianhimoinen taiteilijanalku, jonka elämä sortuu kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Rakas Helsinki jää taakse, kun Raisa lähetetään asumaan keskelle Kainuun korpea. Hukkavaaran erikoisessa kylässä hänen ainoana toiveenaan on selvittää miksi hänen äitinsä on pitänyt menneisyytensä salassa.

Kaiken hämmennyksen keskellä Raisan elämään astuu Mikael Sarri. Mikael on koulun vaikutusvaltaisin poika, jonka merkilliset silmät tuntuvat hakeutuvan yhä useammin Raisan suuntaan. Mutta uskaltaako Raisa edes unelmoida Mikaelista, jota muut kunnioittavat ja pelkäävät - ja jonka tyttöystävä on jäätävän kaunis? Kun uskomaton totuus Hukkavaarasta alkaa vähitellen selvitä Raisalle, ei paluuta entiseen ole. Ja salaisuudet ovat vasta alkaneet paljastua.

     Kertasin mielessäni viime kuukausien tapahtumat. Äitini oli kuollut. Olin muuttanut pieneen kylään enoni luokse; enon, josta en ollut kuullutkaan vielä muutamaa kuukautta aikaisemmin. Minulle oli selvinnyt, että maailmassa oli paljon sellaista, minkä olin aina luullut olevat satua. Ihmissudet olivat totta ja mikä merkillisintä, minä elin heidän kanssaan. 
     Ja laumanjohtajan poika oli juuri kertonut minulle, että hän oli valmis uhraamaan omiaan, jotta voisi olla minun kanssani. Minun.